21.8.2015

Ei saa olla passiivinen

Moi kaikille c:

Viime viikonloppuna olin katsomassa Antti Tuiskua Pieksämäellä. Keikka oli ilmainen ja kuului koulun alkajaisiksi järjestettävään Start Now - musiikkitapahtumaan, johon osallistui myös Aste ja joku lasten bändi. Oli mukava aloitella iltaa Asteen kanssa, kun ei vielä ollut niin paljoa ihmisiä ja hiljalleen seurata kuinka ihmisiä alkoi vain vyöryä ovista ja ikkunoista katsomaan Anttia, joka piti siis pääesiintyjän virkaa. Okei, ehkä mä liioittelin, mutta ihmismäärä varmasti yli tuplaantui Anttia varten.

"Mä kysyin onko tänne eksynyt yhtään miestä? Väärin! Täällä on vain yksi mies ja sen nimi on Antti Tapani Tuisku!!"


En ole koskaan nähnyt Anttia livenä ja voin myöntää rehellisesti etten pettynyt ollenkaan. Olen ollut Antti-fani pennusta pitäen ja haaveilin 6-vuotiaana lähteväni Idols-ohjelmaan laulamaan Tyhjää Huonetta. Enää en taida sellaiseen ryhtyä, mutta ei se fanitus ole siitä mihinkään kadonnut, vaikkei se mitään maanista olekkaan. Kyllä te varmaan tajuutte, että jos jota kuta on fanittanut lapsesta asti se pysyy jollain tavoin tärkeänä koko loppuiän.

Ja juuri kuten kaikki arvelikin niin se maaginen "kesä" tulikin heti kun päästiin aloittamaan koulun. Ilmat on ollut lähes luvattoman hyvät ja eilen käytiin kaverien kanssa yhden ystäväni mökillä uimassa, saunomassa ja ottamassa aurinkoa (ensimmäinen ja viimeinen kerta luultavasti tänä vuonna). En ole sillein auringonoton saati rusketuksen ystävä, mutta kaveriseurassa se on vaan mukavaa. Tällainen kesä olisi oikeasti saanut olla ja olen luontoäidille ehkä vähän hapan tästä. Noh, katsotaan josko ensikesä olisi vähän aurinkoisempi ja lämpimämpi. 


Rakas Inka ft. mie

Also oon luvattoman innoissani, koska The Gazetten uusi albumi Dogma, julkaistaan 26. päivä eli ensiviikon keskiviikkona (silloin on myös mummoni syntymäpäivä, joten se on helppo muistaa).   Ottaa oikeasti aika lailla päähän, koska ei ole juuri nyt rahaa ostaa kyseistä levyä,  mutta mulla on ensi kuussa synttärit joten viimeistään silloin voisi mahdollisesti saada rahaa, jotta voisi tilata. Olisi aika saada vähän lisää visual keitä mun pieneen cd kokoelmaani (olisi ihana joskus omistaa lähes kaikki Gazen levyt). 


Why so sexy ;_____;

Tämän viikon soittolista onkin siis ollut varsin erikoinen sisältän kaikkea aina suomalaisesta räpistä, sekä popista aina visual keihin, mutta ei se haittaa. Sitä voi aina kuunnella mitä tahansa kunhan se vain tuntuu hyvältä.

xoxo Homopingviini





12.8.2015

To make a citizen out of you




Nyt on kesäloma vietetty ja on aika palata takaisin koulun penkille lusimaan. Itsellänihän se tarkoittaa lukion toista vuotta ja tavoitteena olisi pärjätä koulussa paremmin mitä viime vuonna, kun viime vuosi meni vähän miten meni. Olisi toki kiva lomailla vielä vaikka seuraavat pari kuukautta tai vaikka koko loppu vuosi, mutta pakko sitä on opiskella, jos meinaat päästä elämässä eteen päin. Aika kulkee, eikä sitä voi pysäyttää. 

Kello soimaan huomiseksi 6.30 ja silmät ristissä kohti uutta koulu vuotta. Ensimmäisenä päivänä työjärjestykseen kuuluu äidinkieltä (kaksi eri kurssia samassa jaksossa, pakollinen 1 ja valinnainen 11) ja liikuntaa, sekä kaksi tuntia hyppyjä. Ei paha, vaikka ahdistaakin suorittaa tällei vuotta myöhässä ÄI1-kurssi, joka tarkoittaa että täytyy opiskella samassa uusien ykkösten kanssa, joita kammoan. 

- MCR -
Teenagers

They're gonna clean up your looks
With all the lies in the books
To make a citizen out of you
Because they sleep with a gun
And keep an eye on you, son
So they can watch all the things you do

Because the drugs never work
They're gonna give you a smirk
'Cause they got methods of keeping you clean
They're gonna rip up your heads,
Your aspirations to shreds
Another cog in the murder machine

They said all teenagers scare the living shit out of me
They could care less as long as someone'll bleed
So darken your clothes or strike a violent pose
Maybe they'll leave you alone, but not me

The boys and girls in the clique
The awful names that they stick
You're never gonna fit in much, kid
But if you're troubled and hurt
What you got under your shirt
Will make them pay for the things that they did

They said all teenagers scare the living shit out of me
They could care less as long as someone'll bleed
So darken your clothes or strike a violent pose
Maybe they'll leave you alone, but not me
[x4]






En kuitenkaan jaksa jäädä murehtimaan loman loppumista, vaan suuntaan katseeni kohti tulevaa ja toivon tämän kouluvuoden menevän hyvin. Yritän ottaa ilon irti normaalista arjesta ja todella pitää itteni kasassa tänä vuonna. Ei olisi nimittäin yhtään kiva joutua osastolle tänäkin vuonna. 

Ai niin, ja kunhan ensi kuussa täytän 17, alan saamaan opintotukea niin en ole edes aivan köyhä ja kunhan rahatilanne sallii aijon käydä ottamassa lisää metallia lärviin. Kuitenkaan en kerro vielä teille että mitä vaan se saa jäädä vähän myöhemmäksi x)



xoxo Homopingviini

1.8.2015

Huomenna mennään korkeasaareen

Moikka kaikille c:

Tän viikon tiistaina mä otin nokan kohti Espoota pikkuserkun ja sen poikaystävän kyydissä ja täällä olen majaillut siitä lähtien. Junalippu ostettu maanantaiksi (koska lääkkeet ei riitä pidemmäksi aikaa ja on vielä itsenäisiä tekemättä) ja kun sitä harvoin pääsee junalla kulkemaan niin oon siitä luvattoman innoissani.

On ollut ihana viettää aikaa täysin kahdestaan pikkuserkkuni kanssa, kun olemme yöpyneet hänen mummonsa luona (ja mummo on mökillä ainakin vielä pari viikkoa). Ollaan saatu huolehtia täysin itse itsestämme ja kun sitä tapahtuu niin harvoin se on ihan virkistävää.

Kummallista vaikka onkin tullut käytyä Stadissa kiertämässä, sekä Selossa niin rahaa ei ole mennyt juurikaan muuhun kuin ruokaan ja koulujuttuihin. En oo juurikaan ostellut mitään turhuuksia (ok, ei kai vaatteiden osto olisi turhaa, mutta...). Voin olla ylpee itsestäni ees vähän... Vaikka rahaa on siltikin mennyt vitusti liikaa (melkein 70 e suomalaiseen kirjakauppaan). En edes halunnut mennä käymään Lucassa tai Kilalan liikkeessä, kun en halunnut tuhlata sinne (vaikka himottaisikin kauheasti :D).

Tänään meitä viihdytti Korkeasaari (koska olemme pihejä, sekä vähärahaisia emmekä halunneet tuhlata rahaa ylihinnoiteltuun Linnanmäkeen) ja se oli toinen kerta elämässäni, kun kävin siellä. Se oli mukava reissu, vaikka huonokuntoisena, -jalkaisena jalkani huutavatkin nyt hoosiannaa. Siltikin se oli sen arvoista, koska eläimet ovat kamalan suloisia. Valitettavasti en kehtaa sieltä ottamiani kuvia julkaista, koska puhelimella otetut kuvat eivät ole kovin hohdokkaita :D

Valitettavasti mua väsyttää jo nyt aivan helvetisti, joten lähden tonne punkan puolelle kattelemaan telkkaria. Pikkuserkun oli tarkoitus opiskella Ruotsia, mutta enpäs usko xD


......On niin outoa olla täällä pkseudulla...... O____O

xoxo Homopingviini