26.7.2016

I have nothing to wear!

Hei kaikille!

Mulla alkaa olla tuolla luonnosten puolella yksi miljoona kesken eräistä tekstiä erinäisistä syistä, mutta josko nyt edes kerran sadassa vuodessa saisi yhden tekstin julkaistuksi.

Valitettava tosi asia on että mulla ei ole kunnollista tyyliä.

Koko pienen ikäni olen katsellut sivusta ja ihaillut kaikkia joilla on oma tyyli, jotka kuuluvat johonkin tiettyyn tyyliin ja ovat selvästi juuri sellaisia kuin haluavatkin, ei väliä mitä muut siitä ajattelevat. Olen yrittänyt epätoivoisesti koota itselleni omaa tyyliä, löytää paikkaani jostain, mutta vaikka täytän kohta jo 18 niin en ole vieläkään missään lopputuloksessa. Otan vähän sieltä, raapaisen vähän tuota, nykäisen tästä ja lopputulos on vaan yksi iso säälittävä sekamelska, joka olen.

Mistä tämä johtuu?

Sanoisin että kaikista suurimmat syyt ovat raha ja surkea itsetunto.

En ole kiinnostunut perusmuodista, enkä halua koskaan tulla sopeutumaan sellaiseen perusmuottiin ja olla massateini. Ei ikinä. Eli sellaisia vaatteita joita todella voisin haluta pitää ei yleensä löydy mistään H&M.stä, Gina tricosta, Seppälästä tai mistä ikinä perusnuoriso nyt vaatteensa ostaakin (ellei lasketa joitain mustia farkkuja tai toppeja tai jotain). Valitettavasti kuitenkaan raha ei ole koskaan perheelleni kasvanut puussa ja olen hyvin useasti aivan perseauki, tai sitten jos olisi silloin harvoin sitä rahaa ostaa edes yksi tai kaksi sellaista vaatekappaletta joiden pitämisestä todella voisin nauttia niin eteen tulee seuraava ongelma; en uskalla/kehtaa ostaa kyseisiä vaatteita itselleni. Joskus vastaan tulee vain pihiys että karsastan omasta mielestäni liian korkeaa hintaa tai itsetunto-ongelmat.

Olen ollut ylipainoinen niin kauan kuin vain suunnilleen jaksan muistaa ja vaatteiden ostaminen on ollut tuskaa aina. Sen lisäksi koulukiusaaminen ja muut asiat ovat polkeneet itsetuntoni niin matalalle että sellaisten vaatteiden pitäminen mitä todella haluaisin tuntuu aivan kertakaikkisen mahdottomalta. Suurin osa vaatteista joita haluaisin pitää pitäisi tilata netistä, koska asun täällä jumalan selän takana ja tapahtumia joissa kyseisiä vaatteita mahdollisesti myytäisiin tulee eteen niin harvoin että ihan itkettää, ja olen ehkä maailman epävarmin ihminen tilaamaan netistä vaatteita. En ole tainnut koskaan tilata itselleni mitään vaatetta netistä (kengät olen tilannut KERRAN). Vaikka vaihtoehdoissa olisi itselleni sopiva koko niin en usko silti että vaate sopisi tai vaikka sopisi päälle, niin näyttäisin siinä aivan kamalalle/naurettavalle, koska olen niin iso js omaan silmään epämukavan näköinen eli hyvin useasti koko homma tyssää silloin siihen. Pelkään kohdata sitä nöyryytystä minkä joudun kokemaan, jos kyseinen innolla odottamani vaate ei sitten sopisikaan. Luultavasti, aivan rehellisesti, alkaisin siinä tapauksessa itkeä omaa paskuuttani ja koko loppupäivä, pahimmillaan loppuviikko, olisi pilalla.

Eli nämä seikat johtavat sitten siihen että marssin johonkin Tokmannille etc etc ja etsin jotain mikä on halpaa ja edes ok näköistä omasta mielestä (eli mustaa yleensä) ja kuljen sitten niissä tylsissä, yleensä koko mustissa persoonattomissa vaatteissani ja katselen sydän verta valuen kaikkia ihmisiä, joilla on mahtava tyyli.

Joskus saatan erehtyä ostamaan jonkun asusteen, korun tai muun vastaavan pikku tilpehöörin, mikä viestii edes vähän muille sitä mitä todellisuudessa voisin haluta tyyliltäni, mutta lopulta nekin jäävät johonkin huoneeseeni lojumaan, koska en löydä mitään sopivaa minkä kanssa pitää niitä.

Vaikka ei missään nimessä pitäisi niin sorrun tähän ajattelutapaan aivan liian useasti: 'sitten voin alkaa ostamaan niitä vaatteita mitä todella haluaisin kunhan laihdun ja olen kaunis', vaikka todellisuus on se että hukkaan vain koko elämäni tällä ajatuskaavalla. Vaikka tiedostan asian en vain silti tunnu pääsevän siitä yli ja kun otan yhden askeleen eteen ja ajattelen että seuraavan kerran, kun rahaa on niin tilaan itselleni jonkun ihanan paidan niin seuraavana päivänä saatankin ottaa jo kaksi askelta taakse ja itkeä omaa paskuuttani, enkä varmasti enää ajattele tilaavani yhtään mitään vaatteita itselleni, kun eivät ne kuitenkaan mahdu tai ne tulevat näyttämään kamalilta ylläni.

Vaatekaapissani on tällä hetkellä ehkä valehtelematta 5 vaatetta joihin olen todella tyytyväinen.

Onneksi en sentään ole ihan kokonaan hukassa sen suhteen mitä haluan tyyliltäni ja olen onnistunut pari asiaa saavuttamaan;

1. Lävistykset:
- Tällä hetkellä kieli ja labret (pitäisi tulla vielä lisää kunhan rahatilanne sallii)
2. Hiusten väri:
- Kun yläasteella vihdoin ja viimein repäisin 9. luokalla ja uskaltauduin värjäämään hiukseni vaalean vihreiksi en ole katunut hetkeäkään. Silloin tajusin että värikkäät hiukset on se mun juttu ja nykyisin olen vakiinnuttanut hiusteni väriksi pinkin (joskus saatan vaihtelun vuoksi käyttää violettia). Tarkoituksena olisi vielä joskus värjätä takaisin vaalean vihreiksi ja kokeilla sinistä.

Näistä kahdesta asiasta en ole suostunut, enkä suostu luopumaan. Ne ovat tällä hetkellä ainoat kaksi tyyliseikkaa joista olen todella tyytyväinen ja varma eli en anna kenenkään riistää niitä itseltäni, vaikka tultaisiin sanomaan mitä.

-Homopingviini-

8.7.2016

Nam Reseptit 1; Valkosuklaajuustokakku

En ole julkaissut tänne pitkään aikaan mitään, koska puhelimella ja tabletilla julkaisu on inhottavaa, eikä mulla ole käytössä konetta tällä hetkellä. Tämän takia en ole jaksanut edes alkaa kirjoittamaan keikkaraporttia The GazettE.n keikasta, joka oli kesän alussa. Toivottavasti asia korjautuisi tämän vuoden puolella kuitenkin ja saisin oman koneen, että pääsisin kirjoittelemaan useammin ja tämäkin blogi saisi vähän enemmän eloa.

Nyt kuitenkin ettei tämä paikka kuole sitä odotellessa ihan pystyyn päätin jakaa teidän kanssa yhden lempikakkuni reseptin ja aloittaa samalla pienen "sarjan" Nam Reseptit. Lisäilen tänne siis aina jos siltä tuntuu lempireseptejäni, makeita sekä suolaisia, ja kaikki löytyvät nimikkeen 'Nam Reseptit' alta.

Sain tämän reseptin joskus yhdeltä sukulaiselta, en ole aivan varma mistä hän sen sai, mutta jostain kuitenkin eli resepti ei ole omani.

Kuitenkin tämä on aivan sairaan hyvää, joten jos tykkäät juustokakusta niin kannattaa kokeilla!

Valkosuklaajuustokakku

200 g kaurakeksejä
80 g margariinia

300 g maustamatonta tuorejuustoa
3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
250 g valkoista suklaata
6 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele muruseos vuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.

Pane liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen vähintään kymmeneksi minuutiksi. Erota kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Sulata valkosuklaa. Sekoita keskenään tuorejuusto, keltuaiset ja sokerit tasaiseksi ja lisää valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa myös valkuaiset vaahdoksi. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne tilkkaan kiehuvan kuumaa vettä. Vatkaa liivateseos ohuena nauhana juusto-suklaaseokseen. Lisää kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaada valmis seos vuokaan keksipohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

Koristelemiseen voi käyttää melkein mitä nyt vain mieleen juolahtaa, itse tykkään käyttää suklaarusinoita, mutta menee kakku myös ilman koristeitakin on se sen verran hyvää.

Nauttikaa~ ☆ 

xoxo Homopingviini