päätin julkaista tänne mun kirjoittaman novellin, joka oli kolmas työ meidän luovan kirjoittamisen kurssilla. Meidän äidinkielenopettajalta on loppujen lopuksi hyvin vaikea saada kehuja, joten ehkä siksi kun hän pyysi mua lukemaan työni luokan edessä voin sanoa olevani ehkä jopa hieman ylpeä itsestäni. Aiheena oli kirjoittaa jonkun hahmon päivästä. Kirjoitusvirheitä voi olla, koska kukaan ei ole oikolukenut tätä, enkä ole mikään maailman paras kieliopissa ja niin edelleen, joten jos jotain häiritsevää bongaa niin saa tulla sanomaan, niin korjailen sitten asian.
nimi: Painajaisten jälkeen
kirjoittaja: Ran a.k.a Homopingviini
ikäraja: K15
genret: angst, draama
varoitukset: puhutaan huumeiden käytöstä, takaumia liittyen raiskaukseen
omistusoikeudet: kaikki tässä novellissa on itse keksimääni, niin hahmot kuin juonikin.
a/n*: kun koulussa luin tämän lähes kaikki luuli että päähahmo Pata ja hänen kämppiksensä Gara ovat pariskunta, mutta niin ei ole. Heidän välinen yhteytensä on kyllä selitetty tarinassa, vähän kauttarantain kylläkin, mutta uskoisin että jos oikeasti tarkasti luet niin tajuat kyllä.
---
Painajaisten jälkeen
Nälkäiset katseet, himosta sumentuneet. Huohottava hengitys, kiihkosta hengästyneet. Nykivät kädet, palavat halusta koskettaa. Eivät malta odottaa vuoroaan. Hitaasti jono liikkuu, enkä tunne enää kipua. Olen turtunut jo aikoja sitten ja kivun tielle on astunut tyhjyys. Eivätkö he voisi jo lopettaa?
“Pata!”
Säpsähdän hereille jonkun kutsuessa nimeäni. Mulla menee hetki ennen kuin muistan missä olen ja kenelle ääni kuuluu. Vilkaisen ympärilleni ja näen Garan katsovan mua huolestuneena, ilmeisesti hänkin huomasi mun nähneen painajaista taas kerran. Huokaisen ja keplottelen itseni väkipakolla seisomaan.
“Kaikki on ihan hyvin”, vakuutan, vaikka tiedän ettei kevyesti värisevä ääneni ketään vakuuta. Kuitenkaan Gara ei sano mitään, vaan nyökkää hyväksyvästi. Jos sanon että pärjään, hän kyllä uskoo sen, useimmiten.
Lähden pakoon tummatukkaisen huolestunutta ja arvioivaa katsetta ja lukitsen itseni vessaan saadakseni edes hetken kerätä itseäni rauhassa. Vilkaisen itseäni nopeasti peilistä, mutta joudun kääntämään katseeni lähes heti. En kestä katsoa. Huokaus karkaa huuliltani. Siitä on jo lähes puoli vuotta, kun pääsin vapaaksi ja näen edelleen joka yö painajaisia, enkä pysty katsomaan itseäni edes peilistä. Säälittävää.
Vähin äänin riisun yövaatteeni ja avaan suihkun. Jos jotain vankilassa ollessani olin kaivannut niin yksityisiä suihkuja. Astun virtaavan veden alle ja nautin lämpimän veden juostessa alas kehoani. Painajaisten jännittämät lihakseni rentoutuvat ja hetken sallin itseni olla välittämättä mistään.
-
Kiitän kaikkia mahdollisia jumalia siitä, että on lauantai, eikä mulla ole koulua. Viime yön painajaiset eivät suostu jättämään mua hetkeksikään rauhaan, enkä pysty keskittymään oikein mihinkään. En yhtään epäilisi, että vaikka mulla on kauppalappu mukanani unohdan silti kolmasosan kaikesta mitä pitäisi ostaa.
Vedän taskustani tupakka-askin ja nappaan yhden syöpäkääryleen huulieni väliin. Taskun pohjalta löydän myös sytkärini, enkä kauaa jaksa venyttää kääryleen sytyttämistä. On huvittavaa miten Gara aina saarnaa mulle tupakan vaaroista, sun muusta yhtä joutavasta, vaikka hän itse on lähes ketjupolttaja. Kuitenkin kun sitä vähän aikaa miettii omalle kohdalle, niin varmaan mäkin tulisin saarnaamaan samalla tavalla joskus joillekin sukulaislapsilleni, koska omia lapsia mulle ei koskaan voitaisi suoda. Normaaleilla homoilla sentään olisi joku mahdollisuus, mutta mun vankilatausta minimalisoi mahdollisuudet.
Saavun kaupan pihalle juuri sopivasti tumpatakseni tupakan lähimmän roskiksen kupeeseen. Näen sivusilmällä parin mummelin katsovan mua ilkeästi, mutta se ei juurikaan hetkauta mua. Nuo kaksi naapurin mummoa olivat vihanneet mua jo pennusta asti. Kävelen kaupan liukuovista sisälle ja katselen ympärilläni lipuvaa ihmismassaa. Näen ihmisvilinän seassa tutun näköisen henkiön, joka on ilmeestä päätellen huomannut mut. Nyökkään tervehdykseksi ja lähden lipumaan miestä kohden.
“Hei Bam”, tervehdin punatukkaista miestä, joka kantaa mukanaan muovikoria. Vilkaisen nopeasti korin sisältöä ja naurahdan kuivasti. Kuppinuudeleita ja pari kaljaa.
“Älä tuomitse”, Bam naurahtaa, rapsuttaen takaraivoaan nolona. Hän on vasta pari kuukautta sitten päässyt pois vieroituksesta, eikä rahatilanne ole kuulemieni mukaan kovinkaan hyvällä pohjalla. Enhän mä koko miestä varsinaisesti tunne, mitä nyt pari kertaa tapasin silloin, kun hän oli vielä yhdessä Garan kanssa.
“Ihan kuin mun oma kauppalista olisi tuota hehkeämpi”, naurahdan takaisin, kaivellen kyseisen lappusen taskustani.
“Pari purkkia maitoa, ruisleipää, nuudeleita, liukkaria, pari siideriä..” luettelen ja saan selvästi hieman jännittyneen Bamin rentoutumaan. Kai hän luulin munkin olevan sille yhtä vihainen mitä Gara oli.
“Tuotaa.. Miten serkkus jakselee? Mä kuulin et sillä on jo vakituinen työpaikka kampaajana”, Bam takeltelee hetken kuluttua, eikä selvästikään tiedä saisiko edes kysyä. Kohautan olkiani. “Joo, oot kuullu ihan oikein. Muutenkin sillä menee kai ihan jees, mitä nyt mä raskaana taakkana ja unettomuus jäänyt sivuoireena”, selitän, yrittäen saada samalla punatukkaisen tuntemaan edes vähän syyllisyyttä teoistaan. En mä Bamia vihannut, mutta pakosta aina välillä vitutti. Oli täysin sen syy, että Gara oli edes koskaan sekaantunut huumeisiin ja näin ollen oli myös sen syy, että mä olin joutunut Garan huumetörttöilyjen takia vankilaan ja saanut sieltä elinikäiset traumat.. Kuitenkin kuten äiti oli joskus aikoinaan sanonut “katkeruus aiheuttaa ryppyjä”, joten pyrin vain olemaan anteeksi antavainen.
Sanani kuitenkin osuivat ja upposivat vähän liiankin helposti, mikä näkyi taas jännittyneessä tunnelmassa. Punapää ei selvästikään tiennyt mitä sanoa, joten tyytyi vain nyökkäämään. Päätän olla sille armollinen, enkä kiusaa enempää. Sanoin, että pitää jatkaa matkaa, jotta kerkeän vielä sinne apteekkiin ja erosimme vähin äänin. Päässäni alkaa pyöriä muistoja vankila-ajoiltani.
-
Jäätävän kylmä selli, vain tiiliseinät ja kalteroitu ikkuna. Yritän saada selkoa huokuuko kylmyys sittenkin itsestäni, kun se ei tunnu tasaantuvan millään. Yhtäkkiä joukko isoja raavaita miehiä saapuu sellini ovelle. Tiedän heti ensi hetkestä lähtien, että en tule selviämään ajastani täällä ehjin nahoin.
Huutamisesta ei ole mitään hyötyä. He tukkivat suuni likaisilla sukilla. Rimpuilusta ei ole mitään hyötyä. He ovat paljon vahvempia kuin minä. En jaksa yrittää vastustella kauaa, vaan antaudun heidän huorakseen. Pääsen paljon vähemmällä, vaikka sieluni itkee ja sydämeni valuu verta yhdessä runnotun kehoni kanssa.
-
Bamin tapaamisen jälkeen olen ilmeisesti poistunut kaupasta ja saanut jopa kaiken tarvittavan ostettua (ellei sitä liukkaria lasketa). En muista viimeisestä tunnista kunnolla mitään, joten oloni on varsin irrallinen, kun havahdun horroksestani siideritölkin tipahtaessa lattialle. Katselen jokseenkin pöllämystyneenä ympärilleni, eikä mikään tunnu oikealta.
Joskus mulle aina käy näin ja lääkäri puhui jotain mielen tavasta suojella mua. Ehkä on parempi vain etten muista aivan täysin mitä vankilassa tapahtui, mutta tämä saisi silti loppua jo. Vaarannan vielä jonkun hengen, jos poukkoilen kuin transsissa ympäri kaupunkia tajuamatta mistään mitään. Päivän sadas huokaus karkaa huuliltani ja menen istumaan sohvalle. En nostanut sitä siideritölkkiä. Mieleni tuntuu olevan täysin tyhjä.
Jälkeen päin muistan vain hämärästi kuinka Gara oli tullut illalla kotiin ja löytänyt mut sohvalta istumasta. En kuulemma reagoinut ensi alkuun mitenkään hänen puheeseensa, kunnes olin vain yhtäkkiä alkanut itkeä. Sen muistan kirkkaasti. Kuinka kaikki sisälleni patoamat tunteeni vain yhtäkkiä vyöryivät ulos, enkä osannut hillitä itseäni ollenkaan. Mä olin kuin pieni vauva, rääyin ja paruin sen sylissä. Volisin jotain mistä kukaan ei saanut selkoa. Se taisi tehdä ihan hyvää, koska sinä yönä en nähnyt yhden yhtä painajaista ja se oli ensimmäinen yö, kun sain todella nukkua rauhassa sitten vankilasta päästyäni.
---
Mielipiteitä olis tosi kiva kuulla, risuja ja ruusuja, joten kommentoikaa~
*a/n = authors note/kirjoittajan kommentti
xoxo Homopingviini
