Mä aloitin lukion vuonna 2014 ja normaalin ajan mukaan mun pitäisi valmistua nyt keväällä. En kuitenkaan valmistu ja se on täysin okei.
Mä päätin jo ensimmäisenä vuonna että tulen käymään lukion pidempään kaavaan, ensin ajatus oli 4 vuodesta, mutta on lähes 100% varmaa että kyse on 4,5 vuodesta (jos kaikki menee siis suunnitellusti). Tämän hetkinen terveydentila, kun ei masennuksen ja ahdistuksen takia ole niin hyvä että kykenisin panostamaan opiskeluun yhtä paljon kuin joku terve ikäiseni kykenisi.
Suurin syy miksen ole uskaltanut kertoa kellekään on varmaan, koska pelkään tuottavani pettymyksen. Tunnen jo muutenkin hyvin useasti suurta syyllisyyttä siitä etten olisi tarpeeksi hyvä, joten ei varmaan ole mikään ihme että tämä vain voimistaa sitä tunnetta. Myöskin nyt kun kaverit on loppusuoralla lukion suhteen en voi sille mitään että tunnen itseni huonommaksi ja jotenkin epäonnistuneeksi heihin verrattuna varsinkin kun tiedän ettei heilläkään kaikilla ole ollut mitään helppoa terveytensä kanssa. Yritän kuitenkin ignoorata nuo tunteet ja ajatukset ja keskittyä olemaan onnellinen kavereideni puolesta. Takaraivossa kuiskivalle äänelle ei kuitenkaan oikein voi mitään.
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta mä olen päättänyt saada lukion suoritettua ja aion sen siis myös todellakin tehdä meni siinä kuinka pitkään tahansa. Toivonkin että sukulaiset ja ystävät jaksaisi uskoa muhun, koska oma uskominen meinaa aina välillä horjua niin kamalasti.
-Ran-
