27.2.2016

I wanna dance with somebody

19.2.2016 Perjantai

Päivä alkoi 6.30 (herätys oli kyllä 6.20 mutta oli pakko torkuttaa se 10 min). Vaatteet päälle ja leipää naamaan, kunnes 7.30 meikkiin (aika oli 7.15, mutta valitettavasti myöhästyin, kun ei tullut pidettyä tarpeeksi kiirettä). Kampauista ja meikkiä laittaessa meni helposti se pari tuntia ja siitä äkkiä kiireellä laittamaan mekko, sekä muut asusteet päälle.

10.00 alkoivatkin jo sitten heti ensimmäiset tanssit. Ryhmämme oli jaettu kahteen (1 tanssivat tietyt tanssit ja 2 tietyt + pari yhteistä tanssia) ja tilojen pienuuden vuoksi päädyttiin siihen ratkaisuun, että 1 ryhmä lähti ala-asteelle tanssimaan ja 2 ryhmä, missä mä olin, meni päiväkodille.

Päiväkodilla olivat tilat niin pienet että päätimme jakaa jo valmiiksi pienen ryhmämme kahteen, jotta yhteen törmäyksiä ei tulisi. Meillä oli myös kaksi esitystä, ensin vähän pienemmille 4 tanssia ja sitten isommille 6.

11.00 pääsimme lukiolle syömään ja nauttimaan kahvia, sekä mokkapalaa. Siihen aikaan mulla ei kyllä ollut vielä edes nälkä, mutta tiesin että olisi pakko syödä että jaksaisi tanssia.

12.00 alkoi kunnon rutistus. Tanssimme kaksi tuntia lähes putkeen. Kaksi tunnin mittaista esitystä 5-10 minuutin tauolla. Ensin yläasteen 7. ja 8. luokat ja heidän jälkeensä 9. luokka ja lukion 1.luokka. Se tuntui jo jossain.

14.00 eteen päin olimme vapaita seuraavat 4 tuntia ennen iltaesitystä. Tällä välillä emme oikeastaan tehneet yhtään mitään :D Kävimme syömässä ravintolassa ja sitten vain odottelimme koululla musiikkia kuunnellen ja jutellen. Jotkut ottivat mekot pois tämän tauon ajaksi, mutta itse en jaksanut alkaa säätämään.

Tällä välillä tuli otettua myös pari kuvaa.


Mustat käsineet olivat äitini idea ja suoraan sanottuna pidin niistä todella paljon. Tätäkin kuvaa on paljon kivempi katsoa, kun käsiä peittävät arvet eivät hyppää silmille.
mä ft. rakkaat ystävät Inka ja Hanna

17.00 Alkoi porukkaa jo valua varaamaan kaikista parhaimpia paikkoja 18.00 alkavaa iltaesitystä varten. Ihmisiä tuli varmaan kaksinkertainen määrä siihen verrattuna mitä olimme toivoneet. Se oli aika huikeaa nähdä sali täpötäynnä ihmisiä. 

18.00 pääsimme tosiaan aloittamaan ja viimeinen esitys kyllä voitti kaikki muut aivan täysillä! Tunnelma oli ollut koko päivän aivan mahtava, mutta illalla se tuntui räjähtävän aivan täysin. Kaikki halusivat antaa kaikkensa ja illan jatkojen odotus näkyi varmasti kaikissa, kun lopputanssissa biletys alkoi. 

20.30 otimme suunnaksemme Rauhalahden. Se ei oikein ollut mun juttuni, joten en sano siitä reissusta sen enempää. Tulipahan sekin koettuksi kuitenkin ^^"



Koko ryhmä (laatu on mitä on, mutta parempaa ei nyt tähän hätään ole).

Kokonaisuudessaan päivä oli aivan mahtava ja ikimuistoinen. 

xoxo Homopingviini

4 kommenttia:

  1. Anonyymi27.2.16

    Erittäin kaunis mekko sinulla ja olet sinäkin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että oli mahtava päivä c:
    Näytätpä ihanalta tuossa mekossa, ja käsineet kyllä sopii siihen tosi hyvin.

    VastaaPoista

Jätäthän kädenjälkesi tähän~