27.11.2016

Something to be proud of

Tajusin tänään jotain.

Kuluneen vuoden aikana olen laihtunut ja vieläpä aika paljon. N. 20 kg jos totta puhutaan. Olen silti edelleen lähes 40 kg ylipainoinen BMI.n mukaan ja vaa'an näyttämä numero on edelleen kolminumeroinen. Kuitenkin tämä 20 kg mitä olen laihtunut on muuttanut elämääni parempaan suuntaan aika paljonkin.

Vuosi sitten meinasin purskahtaa itkuun joka kerta kun näin oman painoni, ahdistuin huomattavasti, kun tuli kyse vaatteiden ostamisesta ja vihasin itseäni varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Miksi ylipäätään painoni alkoi nousta muutama vuosi sitten? Syyt ovat yksinkertaiset; lääkkeet, epäterveelliset elämäntavat ja tunnesyöminen.

Miksi painoni alkoi vuosi sitten hitaasti pudota? Pääsin eroon lihottavasta lääkkeestä, yritin myös aina välillä panostaakin siihen että painoni tippuisi ja jostain syystä (en oikein itsekään ymmärrä miksi) en kykene syömään enää läheskään niin paljoa mitä ennen (en ole vieläkään oikein sisäistänyt asiaa, minkä takia päädyn usein vahingossa syömään liikaa ja sitten tulee paha olo). Muitakin syitä varmaan on, mutta tällä hetkellä ei tule mieleen yhtään.

En ole aikaisemmin ajatellut kokonaisuutta näin syvästi vaan olen edelleen meinannut soimata itseäni vain siitä miten lihava silti olen aivan kuin niillä kiloilla mitä on nyt jo lähtenyt ei olisi väliä. Todellisuudessa nyt eläminen omissa nahoissani ei ole lähellekään niin vaikeaa kuin ennen.

Voin sanoa ihan rehellisesti, että olen edes vähän ylpeä itsestäni. Vuosi sitten olo oli aika toivoton, etten ehkä enää koskaan painaisi alle 100 kg, mutta nyt alan uskoa taas että se on mahdollista. Seuraava tavoite onkin päästä siihen, mutten ota asiasta mitään paineita tai aseta aikarajoja. Hiljaa hyvä tulee ja sen vuosi on kyllä todistanut.

Päätin myös, että en tuijota BMI.tä hulluna vaan etsin rauhassa kehoni luonnollista painoa. Mua ei enää haittaa se ajatus etten ehkä koskaan olisi ns. normaalissa painossa vaan nyt tähtään siihen että kunhan itsellä olisi hyvä olla.

Mä vaan haluan että kun katson peiliin tulevaisuudessa mä oikeasti pidän siitä mitä näen lähes joka kerta. Nykyään se on vielä että vain silloin tällöin joskus harvoin, mutta on sekin parempi kuin ei ikinä.

Loppuun muutama kappale joita on tullut tässä kuunneltua aika paljon.


Melanie Martinez - Play Date
Ariana Grande ft. Nicki Minaj - Side to Side
Kanye West - Stronger
Happoradio - Ahmat tulevat
Happoradio - Itä-Suomessa tuulee


-Homopingviini-

1 kommentti:

  1. Anonyymi28.11.16

    Hei hienoa!:) Saat olla ylpeä itsestäsi, vielä on matkaa niinkuin itsekkin totesit mutta pääasia on että näät toivoa :)Tsemppiä ja voimahali!

    VastaaPoista

Jätäthän kädenjälkesi tähän~