Pitkästä aikaa on uuden Nam Reseptin vuoro!
Olessani eilen eräässä nuorten ryhmässä leivoimme yhdessä ja lopputulos oli niin hyvä että haluan jakaa sen tänne. Periaatteessa varmaan mikä tahansa kääretorttupohja ohje kelpaa tämän tekoon, mutta kirjaan tänne nyt ylös sen mitä me käytimme.
Sateenkaarikääretorttu
4 munaa
1 ½ dl sokeria
¾ dl perunajauhoja
¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 ½ dl sokeria
¾ dl perunajauhoja
¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vatkaa ensin munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munasokeriseokseen siivilän läpi varovasti sekoittaen.
Jaa taikina kuuteen eri osaan ja värjää jokainen osa eriväriseksi käyttäen joko elintarvikevärejä tai geelivärejä. Me käytimme geelivärejä.
punainen + sininen = violetti
sininen + keltainen = vihreä
punainen + keltainen = oranssi
sininen + keltainen = vihreä
punainen + keltainen = oranssi
Värjäyksen jälkeen taikinat kaadetaan pursotinpusseihin ja vuorotellen oman mielen mukaan pursotetaan leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Aloitimme keskeltä ja teimme raidat vähän vinoon, koska se vaikutti jotenkin helpommalta. Taikina osaa olla aika kuritonta, joten älä säikähdä jos raidat vähän levahtavat. Se ei ole vaarallista.
Alkuperäinen ohje sanoo paista 10 min, mutta meidän pohjamme oli valmis jo 5 min jälkeen, joten tarkkaile pohjaa. Älä hätäänny jos pohja ruskistuu päältä eikä näytä kamalan nätiltä, koska sen puolen päälle kun laitat täytteen niin ulkopuolelle näkyviin jää kaunis ja värikäs puoli. Pohja täytyy tätä varten kääntää ympäri kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kumoa toisen leivinpaperin päälle, jossa ei ole sokeria, jolloin ruskistunut pohja jää alas päin ja toisen kerran kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle, jolloin ruskistunut pohja on taas päällä. Sillä välin kun pohja jäähtyy on aika tehdä täyte. Periaatteessa siihen käy mikä vain aina hillosta alkaen oman mielen mukaan, mutta meidän täytteemme oli;
2 purkkia valio maustettu rahka: appelsiini
1 rkl sokeria
3,3 dl kuohukermaa
värikkäitä nompparelleja
3,3 dl kuohukermaa
värikkäitä nompparelleja
Ensin vatkaat kuohukerman vaahdoksi ja sitten vain sekoitat sen joukkoon loput aineet. Nompparelleja oman mielen mukaan. Meillä täytettä tuli aika reilusti ja sitä jäi ylikin, eli älä suoraan kaada kaikkea pohjan päälle vaan laita täytettä sen verran kuin itsestä on hyvä. Voit halutessasi vaikka tehdä vain puolikkaan määrän tuosta ohjeen määrästä jos se kuulostaa paremmalta.
Lopuksi vain rullaat pohjan, jonka päällä täyte on ja sateenkaarikääretorttu on valmis. Voit syödä sen suoraan tai antaa levätä hetken jääkaapissa.
![]() |
| valmis kääretorttu |
![]() |
Nauttikaa!
-Ran-




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän kädenjälkesi tähän~