Kurkistus mieleeni

Viimeksi puhuin masennuksestani viime vuoden lokakuussa ja nyt kun telkkarista tuli Arman pohjan tähden alla, jonka jaksossa oli aiheena "mielenterveys" päätin tulla puhumaan asiasta taas kerran uudelleen tai oikeastaan ehkä puhuminen on väärä sana. Samalla tavalla kun tein postauksen, jossa esittelin piirrustuksiani vuosieni varrelta aijon nyt jakaa tähän pätkiä joita olen kirjoittanut alkaen vuodesta 2014.

Jos sinulle tulee herkästi paha olo tai voit mahdollisesti triggeröityä helposti niin en välttämättä suosittele lukemaan enää pidemmälle, koska jotkin pätkät voivat olla järkyttäviäkin. En ole oikein varma miksi edes haluan tehdä tämän postauksen, mutta ehkä sillä ei ole väliä. Kai vaan haluan raottaa vähän lisää tätä sisäistä maailmaa, joka mulla on ollut jo joitain vuosia, millaista mun pään sisällä oikeasti on/on ollut.

Haluan myös vielä tähän väliin huomauttaa, että nämä kaikki asiat ovat vain se miten olen ne itse kokenut ja tiedän että jos jossan pätkässä olen kirjoittanut ettei kukaan välitä tai muuta vastaavaa se on vale tai oikeastaan ehkä paremminkin masennuksen luoma illuusio. Tiedän kyllä, että musta välitetään. 

Aloitetaan..

19.8.2014

Kun et tunne olevasi tervetullut oikein minnekkään ei elämästä meinaa tulla mitään. Se on valitettava tosi asia. Kun kaikkialla minne menet kukaan ei todella ymmärrä tai edes halua ymmärtää. Olet aivan yksin omassa valtakunnassasi.

29.8.2014

Masennuksen puolesta taas on menossa hyvin tasapaksua aikaa. Ei suuria tunteen purkauksia ylös, eikä alas, mutta ei tää harmauskaan ole hyvä. En kykene iloitsemaan, en kykene suremaan. Ahdistus heilahtaa välillä lävitseni kadoten sitten, jättäen jälkeensä tyhjyyden. Tuntisin mieluummin ahdistusta, kuin en yhtään mitään. En osaa enää edes kuvitella miltä tuntui olla onnellinen. 

3.1.2015

Masennus on ollut vahvana tänään, todella vahvana. Heräsin 14.30 (joo, tiedän, aika myöhään) ja silti olin erittäin väsynyt, nyt en enää ihan niin paljoa. Seuraavaksi tuli suru. Sitten halusin itkeä, vaikkei mulla ollut edes mitään syytä tai ehkä masennus itsessään on hyvä syy sille. En mä edes oikeasti tiedä.

Viillot mun kädessä muodostaa sanan 'fat'. Mä olen 'kirjoittanut' sen itseeni aikaisemminkin, mutten koskaan käteen. Ehkä se on vain hyvä asia, koska nyt en voi unohtaa sitä, en edes sekunniksi. 

Mä olen niin ällöttävä.  

27.3.2015

Mussa on pakko olla joku vika. 

Mä en ole tarpeeksi hyvä tytär.

Mä olen läski.

Mä olen ruma.

Mä olen liian huono koulussa.

Mä tykkään ihan oudoista jutuista.

Mä käytän outoja vaatteita. 

Mä olen aivan liian outo. 

Mulla ei ole mitään erikoistaitoja.

Mä olen masentunut ja itsetuhoinen.

Mä olen säälittävä paska.

Mä olen täysin epäonnistunut. 

Tekisi mieli pyytää anteeksi omaa olemassa oloa.

27.4.2015

Huvittaa, aika monet on nyt tuntuneet kysyvän miten mulla menee. Vastaan että ihan ok, päivisin ok, iltaisin aika paskaa. En halua myöntää että on paha olla koko ajan. Tai ei mulla nytkään ole paha olla, masentaa vaan ja vihaan itseäni. Okei, ei mulla kyllä ole hyväkään olla. Vittu en tiedä.

5.12.2015

Mä en tee tarpeeksi. 

Mä en ole tarpeeksi.

Mä olen hyödytön.

Mä olen siinä pisteessä ettei mua kiinnostaisi vittuakaan parantuminen, kuitenkin mä menin lupaamaan että pitää yrittää. Miksi vitussa mä menin lupaamaan jotain sellaista siinä hetkellisessä mielentilassani? Mulla on vaan niin syyllinen olo tästä mun paskasta olosta, koska se satuttaa kaikkia muita, joten on ees pakko koettaa pysyä jollain tapaa positiivisena tai jotain. En mä ihan oikeasti tiedä miten pystyn siihen. 

En jaksa.

Ei kiinnosta.

Mutta..
 

Mun on pakko jaksaa.

Tunnen oloni ihan helvetin säälittäväksi. Enhän mä ole edes vakavasti masentunut ja silti mulla on näin paljon vaikeuksia suoriutua peruselämästä. Keskivaikea masennus tuntuu jotenkin helvetin säälittävältä. Ei mulla ole oikeutta tuntea näin, kun muut voi paljon pahemmin. 

Säälittävä.

Mä olen säälittävä.

Vihaan itseäni. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vitun säälittävä paska. 

24.3.2016

Ahdistus kalvaa mua sisältä päin niin helvetin useasti nykyään. Lähes joka päivä. En ymmärrä mistä se johtuu. Ei mulla ennen ollut näin suuria ongelmia ahdistuksen kanssa. Se vain alkoi yleistymään hiljalleen enemmän ja enemmän tässä jossain vaiheessa. 

Mietin sitä että nyt kun mun masennus ei oo enää niin pahana mitä silloin joskus niin mulla on enemmän voimia keskittyä asioihin, kuten kouluun ja siihen mitä syön ja painoon ja mun omaan kehoon niin sitten mua stressaa enemmän ja ahdistaa enemmän. Lisäksi sellaista ahdistusta on niin usein mille ei oo mitään syytä. Nytkin tuntuu että mun kurkkua kuristaa, kun mua ahdistaa (mun ahdistus tuntuu lähes aina henkisen puolen lisäksi myös fyysisenä) niin paljon, enkä mä kykene nukkumaan vaikka pitäisi. Ja tänään (eilen) mulla oli muuten ihan hyvä päivä niin miten vitussa vajaassa parissa tunnissa tää oli muuttui näin rajusti? 

25.8.2016

 
Tasan kuukausi viiltämättä.

Eilen oli niin lähellä että olisin pöllinyt kaupasta teriä, mutta estin itseäni. En tiedä millä voimalla, mutta jollain. Olin myös yksin yhdessä vaiheessa ja silloin olin jo lähdössä kaivelemaan kaappeja löytääkseni jotain minkä rikkoa ja millä viiltää, mutta taas sain estettyä itseäni. Kai se on hyvä että sain. Ehkä.

17.10.2016

Juttelimme vähän nykytilanteestani (kun kävin psykiatrilla). Miten parempaan ollaan menty hitaasti, mutta varmasti, koska vuonna 2015 BDI.n pisteet olivat yleensä 33-36 ja nykyään 30. Eihän se suuri muutos ole, mutta kyllä se tuntuu olossa silti. Masennuslääkettä ei lähdetty vaihtamaan, koska en kokenut sille mitään tarvetta.

24.2.2017

 
Nyt on hiihtoloma ja yritän olla stressaamatta, mutta en voi sille mitään että stressaan siitä huolimatta. Kaikki stressaa. Mä olen vain yksi iso pallo stressiä ja siitä seuraavaa ahdistusta. 

Kuulisin mielelläni mitä ajatuksia tai tunteita nämä tekstit teissä herättivät. 

Ran.