Kaikkihan on varmaan huomanneet tuolla "Lehtiset" osiossa olevan "Toinen blogi !!TW!!" linkin? Hyvä. Mä oon joskus sivussa tainnut puhua teille tästä kyseisestä toisesta blogista, mutten ole sillei jaksanut oikein valottaa miksi se on ja mikä se on.
Ennen vanhaan mulla ei ollut kuin yksi blogi, joka sisälsi kaikkea mahdollista. Kuitenkin mä huomasin nopeasti miten se täyttyi melkeinpä 80% masennuspaskasta mun pääni sisällä, joten päätin luoda itselleni toisen blogin, jonka pyhittäisin vain matkalleni masennuksen kanssa ja jonne voisin "angstata" aivan niin paljon kuin haluan. Oli aika jolloin se olikin ainoa olemassa olevani blogini, koska erään sen aikaisen blogini tekstin takia tulin koulussa kiusatuksi ja poistin sen aikaisen pääblogini.
Tällä hetkellä tämä "masennusblogi" kantaa siis nimeä Cold-Coloured Reality ja kirjoittelen sinne valitettavasti useammin kuin tänne. Kuitenkin sen ollessa mulle vähän kuin päiväkirja niin saanen anteeksi? Olen toisaalta todella iloinen ettei blogilla ole paljoa lukiota, koska sillä tavalla se on paljon yksityisemmän oloinen, mutta toisaalta taas on ihana tietää että on edes hieman ihmisiä, jotka todella tietävät mitä koen ja miltä musta oikeasti tuntuu.
Siitä huolimatta vaikka tuo blogi on mulle todella tärkeä ja rakas niin koen että tämä blogi on enemmänkin se pääblogi, jonka aijon pitää hengissä vielä monen monta vuotta ja vielä masennuksenikin jälkeen. Tämä blogi nimittäin kuvaa enemmänkin sitä todellista mua, eikä sitä masennusminää, vaikka se onkin tällä hetkellä melkeinpä sama asia. En kuitenkaan halua, että mun oikea luonne ja todelliset tunteet jäävät masennuksen siivittämien varjoon ja siksipä myös tämän hetkinen "Everything From the Inside" onkin loistava nimi tälle blogille. Kerroin avoimesti kaikista asioista.
Mutta siis ehkä sen takia halusin kirjoittaa teille vähän tuosta toisesta blogista, koska onhan sekin osa mua. En nyt tässä pakota ketään menemään sitä seuraamaan tai lukemaan aktiivisesti, koska ymmärrän että se voi olla aika triggeröivää tekstiä joillekkin, mutta jos jossain vaiheessa sattuisi vaikka käymään niin ettei musta kuuluisi pitkään aikaan mitään niin kannattaa aina käydä katsomassa onko mitään tapahtunut toisen blogin puolella. Sieltä saattaa nimittäin löytyä vastauksia mahdolliseen hiljaiselooni. Toivottavasti niin ei kuitenkaan tapahdu ainakaan vielä pitkään aikaan.
"Until you have seen me laught my ass off you haven't seen the real me."
-me-
xoxo Homopingviini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän kädenjälkesi tähän~