When we stand together

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!

Tälle postaukselle mä valitsin mahtavan aiheen, nimittäin mun ihanaiset ystäväni! Tein vanhassa blogissani jonkin sorttisen ystäväpostauksen, mutta se oli täysi floppi, eikä siitä puhuta sen enempää, joten valmiina kakkosyritykselle!

Kun olin pieni mulla ei ollut paljoa todellisia ystäviä, jos ollenkaan ja  oikeastaan aina yläasteen loppupuolelle niitä oli hyvin vähäisesti. Kuitenkin nyt lukiossa olen saanut ympärilleni ihanan joukon ihmisiä, joita voin ylpeänä kutsua ystävikseni. Tietysti mukana on myös kauempana asuvia ystäviä, joita ei tule nähtyä niin usein, eivätkä he kuulu tähän ns. "porukkaan", muttei se tee heistä yhtään sen vähemmän tärkeitä mulle.

En voi sille mitään, mutta aina ajatellessani tätä meidän porukkaa tulee mieleen töppölelut (misfit toys). Me ollaan meidän koulun oudot ja vähän ehkä pohjasakkaakin ja vaikka mukaan mahtuu myös pari jokapaikanhöylää ei suurimmalla osalla ole meidän koulussa muita kuin me.

Tämä "ominaisuus" tekee kuitenkin meidän porukasta vahvan ja ainutlaatuisen. Jokainen on erilainen ja kaikki hyväksytään mukaan vioistaan ja puutteistaan huolimatta. Jos käytetään stereotypisiakäsitteitä niin mukaan mahtuu nörttiä, rokkaria, laihaa, diivaa, otakua, tomboyta, lihavaa,  ja muita mukavuuksia. Ei ole sellaista johtaja-tyyppiä jonka mukana muut kulkisivat vaan kaikki ovat tasavertaisia, suuria persoonia. Sanoisin että tämän takia ei myöskään kiistoilta tai riidoilta väistytä.  Koskaan ei näiden kavereiden kanssa ole tylsiä hetkiä ja suurimmalta osasta ajasta voisin kuvitella että ihmiset jotka kävelee ohi pitää meitä hulluina .D

Meidän porukasta kaikista läheisimmät mun kanssa varmaan on (kun Zetaa ei lasketa) rakas Inka ja Epputhefabulous. En mielellään lokeroisi ihmisiä tai pistäisi niitä paremmuusjärjestykseen, mutta esimerkiksi Inkasta tekee erikoisen meidän ystävyyssuhteen pituus (varmaan 8 vuotta O______o Daaaamn girl!).

 Etten mä nyt kuitenkaan takerru pelkästään tähän lähdetään suuntaamaan eteen päin.

 Toisen puolen mun ystävistä rakentaa ne, jotka ei asu ihan lähettyvillä ja joita näkee vain harvoin. Osa on tullut tutuiksi netin kautta, osa taasen osastoreissuiltani ja kuka mitenkin. On varmaan monia mielipiteitä siitä onko internetystävät oikeita ystäviä, mutta screw them.

Mä olen tavannut erään mun parhaista ystävistäni netin kautta ja nähnyt sen livenä vain kerran, muttei se muuta mitään. Mä olen tuntenut Ookan jo varmaan viisi vuotta ja se on yksi niistä ihmisistä jotka tuntee mut parhaiten tässä maailmassa. Totta kai internetsuhteet on erilaisia kuin livesuhteet ja niille täytyy omistautua aivan eri tavalla (ainakin alussa) jos haluat suhteen säilyvät, mutta kaikki on sen arvoista.

Kourallisen ystäviä olen taas saanut osastoreissuiltani ja haluan korjata virheajatuksenne ettei mun tarvitsisi enää ikinä kuulla siitä miten mun ystävät olisivat mulle huonoa seuraa, vain koska heillä on mtongelmia.

Totuus on nimittäin se ettei tmongelmat tee niistä ihmisistä yhtään sen huonompia ystäviä kuin muutkaan. Useimmiten yhteisymmärrys on jopa parempi mulla ja mun osastolta saaneilla kavereilla kuin normaaleilla. Ehkä sen takia meidän on myös helpompi ollut alusta asti luottaa toisiimme.

Älkää siis ikinä leimatko ihmisiä sen perusteella onko heillä mtongelmia vai ei.

Haluan nostaa esille hyvän esimerkin. Rakas ystäväni Iisa, tutustuin siihen ensimmäisellä osastojaksolla yli vuosi sitten. Se kävi aivan järkyttävän nopeasti, mutta jo parin ensimmäisen juttelu kerran jälkeen meidän välille oli syntynyt sellainen tietynlainen yhteys. Se oli jotain aivan uskomatonta, eikä mun mielessä käynyt missään vaiheessa, vaikka sain tietää paljon tämän ongelmista ja sairauksista, että lopettaisin ystävyyssuhteemme. Oikeat ystävät eivät nimittäin hylkää, vaikka toisella olisi kuinka vaikeaa tahansa.

Harmittaa etten jaksa kertoa jokaisesta ystävästäni jotain, enkä saanut tähän postaukseen mitenkään sisällytettyä edes paria ihmistä, joista olisin halunnut puhua. Kuitenkin olen tyytyväinen ja toivon, että mahdollisimman moni ystäväni tulisi lukemaan tämän postauksen, koska vaikkei heitä tässä nimeltä mainittaisikaan ei se tee heistä yhtään sen vähemmän rakkaita mulle.

Kaikille ystävilleni;

Mä rakastan teitä kaikkia aivan älyttömästi ja toivon että meidän ystävyys jatkuu aina vanhuuteen asti <3 Älkää koskaan epäröikö jos haluatte tulla juttelemaan, mulla on aina aikaa mun ystäville. Tietäkää myös, että vaikkei me aina juteltaisikaan niin älyttömästi ootte mun mielessä silti.

xoxo Homopingviini

PS.

Niin erilaiset yhdessä ollaan, mut mun elämässä riittää kun oot tässä.

 Katsoo kai toiset ristiin ja nollaan,

 se ei haittaa yhtään tuli sulattaa jään niin erilaiset yhdessä ollaan.